Tallin esittely ![]() Freinin tilukset sijaitsevat virtuaalisessa Keski-Suomessa, idyllisissä maalaismaisemissa. Lähimpään asutuskeskukseen on noin 20 minuutin ajomatka ja bussipysäkille on tallipihasta noin kilometrin matka hyväkuntoista hiekkatietä pitkin. Ympäröivät niityt ovat mitä oivallisimpia paikkoja kävely-, ratsastus- tai ajoreissuille ja lähellä on parikin uittamiseen (ja myös uimiseen) soveltuvaa pientä järveä. Itse tallirakennus on rakennettu vuonna 2007, tallin perustamisen aikoihin siis. Tiilirakennus on ulkoapäin harmaa, ovet ovat punaisia, mutta sisätilat on rapattu valkoisiksi. Karsinat on muurattu punatiilestä, ovet ovat kuitenkin ihan puuta vain. Tammasiiven karsinat on mitoitettu sellaisiksi, että erillisiä varsomiskarsinoita ei ole tarvinut rakentaa. Pesukarsinoita on kaksi kappaletta ja ne sijaitsevat kummankin siiven ulko-ovien läheisyydessä. Tallin toimisto on siipien väliin jäävässä tilassa, johon on sijoitettu myös rehu- ja varustehuone. Ponien rattaita säilytetään tallin ulkopuolella olevassa varastossa. ![]() Ratsastuskenttämme on hiekkapohjainen ja rajattu valkoisella aidalla. Kenttä on valjakkoajossa lähinnä harjoittelukäytössä, mutta ahkerasti sitä käyttävät poniratsastajamme sekä muut liikuttajamme. Isompi kenttä on nurmipohjainen ja sitä käytämme kilpailuissa kilpailualueena. Nurmea pyritään pitämään mahdollisimman hyvässä kunnossa jo kilpailuiden onnistumisenkin vuoksi. Kenttien lisäksi tallialuetta ympäröivät tietysti hienot maastot ja hyväkuntoiset maastopolut, jotka ovat vieraidemme vapaassa käytössä. ![]() Tarhoja on ympärivuotiseen käyttöön vain muutamia, mutta ne ovat sen verran suurikokoisia, että niihin mahtuu useampi poni. Oreja tarhataan yleensä kahden-kolmen ponin ryhmissä, pahimmat tapaukset yksinään, mutta tammoja voi hyvin olla kymmenkunta kimppatarhassa. Lämpimään aikaan ponit viettävät aikansa laitumilla, joita on kaksi kappaletta; omansa oreille ja tammoille. Copyright Frein Ponies 2007-2009.
Tämä on virtuaalitalli. This is a SIM-game stable. |
![]()
etusivu |