
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||
virtuaalihevonen Aerosmith 'hh
Kuvien © Noora N. kopiointi kielletty! LuonnekuvausRossi on utelias ja tiedonhaluinen oriherra, joka on aina tarkkailemassa ympäristöään elämää suuremmalla mielenkiinnolla. Se viihtyy parhaiten ulkosalla, koska siellä tapahtuu enemmän kuin sisällä tallissa. Tai ainakin Rossin mielestä näin on. Orilla on aina pieni pilke silmäkulmassa ja sen asenne on reipas ja iloinen. Pirtsakan olemuksensa johdosta se onkin saanut paljon kiitosta kouluradoilla.Hoitaessa Rossi aiheuttaa hoitajalleen harmaita hiuksia kaikenmaailman kujeillaan ja leikeillään. Se harrastaa niin harjojen tiputtelua kuin hoitajan taskujen tonkimistakin, mutta kehittelee silloin tällöin myös uusia jippoja hoitajansa "iloksi". Kavioita puhdistaessa ori yrittää kiskoa jalkojaan vapaaksi taukoamatta ja harjatessakin sen pitäisi vähintään viisi kertaa päästä tutkimaan käytössä olevaa harjaa tarkemmin. Kuolaimet ori ottaa nätisti suuhunsa, mutta maiskuttelee ja pureskelee niitä ärsyttävästi aina siihen saakka kunnes ratsastaja nousee selkään. Satuloitaessa Rossi ottaa sivuaskelia ja steppailee omasta mielestään varsin hauskasti, mutta hoitajalla siinä palaa pinna mikäli touhu kauankin jatkuu. Ratsuna Rossi on reipas ja yhteistyöhaluinen. Se on miellyttävä ratsastaa, mutta energiaa löytyy silloin tällöin liiankin kanssa. Tällöin ori on parasta juoksuttaa ennen treenaamista. Muuten menee homma pipariksi. Rossin kanssa et saa mitään ilmaiseksi, vaan kaiken eteen on tehtävä työtä. Se on herkkäkylkinen ja liikkuu ihan pienistäkin avuista, mutta menettää hermonsa, jos pohkeilla paukuttaa liian voimakaasti. Selkeät avut riittävät myös ohjasten kanssa. Turha kiskominen hermostuttaa orin. Raippaan herra reagoi lähinnä pukittelemalla. Oikeanlaisessa käsittelyssä ori menee kauniisti muodossa, kaula kaarella ja puhtain askelin. Esteillä Rossi kuumenee yleensä aivan liikaa ja homma menee sähläämiseksi. Sukutaulu ja jälkeläiset
eii. Routinier - VIR MVA Ch, KTK-I, KRJ-II eie. Esta Octavia - KRJ-III eei. Darkside Crimson - KRJ-III eee. Wayfaerer - KRJ-IV Jälkikasvu ja astutusinfo - KilpailutuloksetKRJ-kouluratsastus (29 sijoitusta)20.04.2009 - Luned Sporthorses - Grand Prix - 6/40 25.03.2009 - Robillard Warmbloods - Grand Prix - 1/30 24.03.2009 - Robillard Warmbloods - Grand Prix - 2/30 12.03.2009 - Joushou Gaidou - Vaativa A - 4/24 27.02.2009 - D'Aum - Vaativa B - 2/100 27.02.2009 - Weybridge - Vaativa A - 5/50 22.02.2009 - Harbortown - Vaativa B - 2/17 22.02.2009 - Acantha Farm - Vaativa A - 3/95 21.02.2009 - Acantha Farm - Vaativa A - 3/100 16.02.2009 - Zauberhof - Vaativa A - 2/39 10.02.2009 - Leya Dressagehorses - Vaativa B - 3/40 07.02.2009 - Sevenup - Vaativa B - 3/50 05.02.2009 - Zurück - Vaativa B - 3/37 31.01.2009 - Championtalli - Vaativa B - 7/80 18.01.2009 - Cecilie Riders - Vaativa B - 3/64 14.01.2009 - Forwice - Vaativa B - 3/40 10.01.2009 - Daftomor - Helppo A - 4/50 07.01.2009 - Elgwir Arabians - Vaativa B - 2/60 09.11.2008 - Avuton - Helppo A - 3/172 09.11.2008 - Avuton - Helppo B - 10/169 01.11.2008 - VSPY (FWB Cup 1. ok) - Vaativa A - 2/21 16.08.2008 - KK Stewart - Helppo A - 7/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Helppo A - 3/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Helppo A - 7/50 31.07.2008 - Hiljaisuus - KN Special - 7/50 13.07.2008 - Satulinna - KN Special - 3/70 07.07.2008 - Vt Vision Estate - Helppo A - 10/291 03.04.2008 - Jayate - Helppo A - 9/100 01.04.2008 - Jayate - Helppo C - 8/100 18.01.2009 - Cecilie Riders - Vaativa A - 28/64 17.01.2009 - Cecilie Riders - Vaativa A - 37/64 17.01.2009 - Cecilie Riders - Vaativa B - 38/64 17.01.2009 - FH Team - Vaativa B - 39/50 16.01.2009 - Cecilie Riders - Vaativa A - 46/64 16.01.2009 - Cecilie Riders - Vaativa B - 39/64 15.01.2009 - Cecilie Riders - Vaativa A - 56/64 15.01.2009 - Cecilie Riders - Vaativa B - 12/64 14.01.2009 - Cecilie Riders - Vaativa A - 28/64 14.01.2009 - Cecilie Riders - Vaativa B - 57/36 01.11.2008 - VSPY (FWB Cup 1. ok) - Vaativa B - 6/25 17.09.2008 - Prize Team - Helppo A - 42/74 16.09.2008 - Prize Team - Helppo A - 45/66 16.08.2008 - KK Stewart - KN Special - 19/50 15.08.2008 - Herecia - Helppo A - 114/155 07.08.2008 - Mörkövaara - Helppo A - 31/50 07.08.2008 - Mörkövaara - KN Special - 32/50 07.08.2008 - Mörkövaara - KN Special - 30/50 07.08.2008 - Mörkövaara - KN Special - 17/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Helppo A - 17/50 07.08.2008 - Mörkövaara - KN Special - 23/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Helppo A - 17/50 07.08.2008 - Mörkövaara - KN Special - 50/50 07.08.2008 - Satulinna - KN Special - 40/180 07.08.2008 - Satulinna - Helppo B - 163/198 07.08.2008 - Satulinna - Helppo C - 75/179 06.08.2008 - Regal - Helppo A - 13/34 06.08.2008 - Regal - Helppo C - 36/36 06.08.2008 - Regal - Helppo A - 9/34 06.08.2008 - Regal - Helppo C - 30/36 06.08.2008 - Regal - Helppo A - 29/34 06.08.2008 - Regal - Helppo C - 23/36 06.08.2008 - Regal - Helppo A - 31/34 06.08.2008 - Regal - Helppo C - 21/36 06.08.2008 - Regal - Helppo A - 30/34 06.08.2008 - Regal - Helppo C - 33/36 05.08.2008 - Pini Liar - Helppo A - 134/139 05.08.2008 - Pini Liar - Helppo B - 17/139 05.08.2008 - Soojendav - Helppo A - 49/50 05.08.2008 - Soojendav - Helppo B - 8/50 05.08.2008 - Soojendav - Helppo A - 17/50 05.08.2008 - Soojendav - Helppo B - 26/50 05.08.2008 - REES - Helppo A - 7/48 04.08.2008 - Helmi - Vaativa B - 46/50 04.08.2008 - Helmi - Helppo A - 16/50 01.08.2008 - Reyan - Helppo A - 31/40 01.08.2008 - Reyan - Helppo B - 30/40 01.08.2008 - Reyan - Helppo C - 7/40 30.07.2008 - Fiktio - Helppo B - 21/241 30.07.2008 - Fiktio - Helppo C - 151/243 30.07.2008 - Fiktio - Helppo B - 120/241 30.07.2008 - Fiktio - Helppo C - 85/243 30.07.2008 - Fiktio - Helppo B - 38/241 30.07.2008 - Fiktio - Helppo C - 146/243 25.07.2008 - Prejudice - Helppo A - 36/60 25.07.2008 - Prejudice - Helppo C - 9/60 24.07.2008 - Prejudice - Helppo A - 45/60 24.07.2008 - Prejudice - Helppo C - 20/60 23.07.2008 - Prejudice - Helppo A - 19/60 23.07.2008 - Prejudice - Helppo C - 50/60 15.07.2008 - Amaya - Helppo A - 11/130 15.07.2008 - Amaya - Helppo A - 60/132 13.07.2008 - Evergrey - Helppo A - 266/318 13.07.2008 - Evergrey - Helppo B - 252/345 09.07.2008 - Terhakka - Helppo A - 70/82 09.07.2008 - Terhakka - Helppo B - 69/89 16.07.2008 - Satulinna - Helppo B - 46/65 15.07.2008 - Altencois - Helppo A - 84/108 13.07.2008 - Satulinna - Helppo B - 35/70 11.07.2008 - Virtuaalitalli Dei - Helppo A - 38/50 10.07.2008 - Virtuaalitalli Dei - Helppo A - 33/50 10.07.2008 - Virtuaalitalli Dei - Helppo A - 28/50 09.07.2008 - Koistila - Helppo A - 33/138 09.07.2008 - Koistila - Helppo B - 100/145 07.07.2008 - Vt Vision Estate - Helppo B - 122/308 07.07.2008 - Vt Vision Estate - Helppo C - 279/262 05.07.2008 - Terhakka - Helppo A - 60/164 05.07.2008 - Terhakka - Helppo B - 25/188 05.07.2008 - Terhakka - Helppo C - 59/173 03.04.2008 - Jayate - Helppo B - 62/100 03.04.2008 - Jayate - Helppo C - 42/100 02.04.2008 - Jayate - Helppo A - 29/100 02.04.2008 - Jayate - Helppo B - 80/100 02.04.2008 - Jayate - Helppo C - 46/100 01.04.2008 - Evergrey - Helppo A - 51/200 02.04.2008 - Evergrey - Helppo B - 115/214 01.04.2008 - Jayate - Helppo A - 12/100 01.04.2008 - Jayate - Helppo B - 66/100 01.04.2008 - Evergrey - Helppo A - 93/181 01.04.2008 - Evergrey - Helppo B - 41/208 31.03.2008 - Evergrey - Helppo A - 55/263 31.03.2008 - Evergrey - Helppo B - 252/270 25.03.2008 - Raidallinen - Helppo A - 152/300 25.03.2008 - Raidallinen - Helppo B - 144/433 Valmennukset |