
virtuaalihevonen Ivory Leya
Kuvien © Holme Trakehners, kopiointi kielletty! LuonnekuvausYleisesti Ira on hieman itsepäinen ja itsenäinen hevonen. Rauhallinen se on kuitenkin ja hyvin helppo hoidettava. Iralla voi aina olla hieman kiire asioiden kanssa jolloin kaikki voi mennä aina hieman sinne tänne, mutta normaalisti tämä neiti on hyvin ystävällinen ja rauhallinen tamma, vaikka orien lähettyvillä tammassakin riittää puhtia.Hoidettaessa Ira kannattaa ottaa käytävälle harjattavaksi ja sitoa kunnolla kiinni, sillä karsinassa se olisi levoton ja huomaamatta talloisi hoitajan jalkoihinsa. Käytävällä se on kuitenkin rento ja seisoo hienosti paikoillaan eikä temppuile yhtään vastaan. Joskus neiti voi hieman kyllästyä vain seisomaan paikoillaan ja se alkaa tutkia käytävällä olevia esineitä. Kaiken jonka se saa, se ottaa suuhun ja maistelee ne. Kavioiden kanssa voi olla Iralla hieman kiire, koska se ei millään malttaisi jaksaa pitää niitä ylhäällä. Varusteiden kanssa ei toistaiseksi ole mitään suurempia ongelmia ilmennyt, vaikka kuolainten otto ei ole niin helppoaIran kanssa. Neiti kun ei haluaisi ottaa rautapalasia suuhunsa mistään hinnasta. Vesikarsinassa Ira voi olla hieman kärsimätön, koska se ei hirveästi pidä vedestä. Ratsastaessa Ira on kiltti ja kuuliainen, reippaudesta puhumattakaan. Iran askeleet ovat mukavia ja hyvin lennokkaita. Niiden tahdissa on hyvä ratsastaa sekä helppo harjoittaa istuntaa. Ira on selkeästi koulupainotteinen, vaikka hyppääkin melkoisen korkeita esteitä. Ira on kuitenkin todettu pärjäävän paremmin koulussa. Iralta onnistuu niin sulut kuin taivutuksetkin, ympyrät ja voltit. Ira on aivan mahtava ratsu kaikille kouluratsastuksen ystäville. Ravi on Iralla pehmeää ja mukavaa, kuin istuisi pilvien päällä. Laukassa Iraa voi olla hieman vaikeampi pitää kasassa, mutta ravin tavoin laukan ollessa hallittua niin se on kerrassaan mahtavaa. Ira on myöskin maastovarma mikä takaa ratsastajalle turvallisia retkiä maastoon. Kisoissa Ira on rauhallinen ja mallikelpoinen persoona. Se näyttää mielellään esimerkkiä rauhallisuudellaan. Se seisoo mielellään hoitajansa tai kisaajansa kanssa keskellä kisapaikkaa ja tutkii mielellään muita ratsukoita. Verryttelyssä Ira on jo erittäin innokas ja esittää selvää kisaviettiään. Suorituksessa Ira on rauhallinen ja keskittyy omaan suoritukseensa. Se tekee aina parhaansa, ei enempää eikä vähempää. Kunniakierrokselle voi neidillä olla aina hieman kiire. - Luonne © cooper Sukutaulu ja jälkeläiset
Jälkikasvu ja astutusinfo s. 23.10.2008 fwb-t. Iris Leya (i. WLB Drunkard) s. 02.12.2008 fwb-o. Sixty-Nine Eyes Leya (i. Sixty-Nine Wave) KilpailutuloksetKRJ-kouluratsastus (39 sijoitusta)08.10.2009 Mörkövaara - Vaativa A - 6/50 02.10.2009 Viehättävä - Vaativa A - 3/30 02.05.2009 Live! - Vaativa B - 7/100 23.04.2009 Eillyn - Vaativa A - 1/40 15.04.2009 KRJ-Cup - Vaativa A - 24/422 28.03.2009 Ryss It! Factory - Vaativa A - 9/100 17.03.2009 Ryss It! Factory - Vaativa B - 6/100 16.03.2009 Ryss It! Factory - Vaativa A - 1/100 13.03.2009 Amable - Vaativa A - 2/30 13.03.2009 Mix Dressage - Vaativa A - 7/88 21.02.2009 Svärjade - Intermediate I - 5/60 17.02.2009 Zauberhof - Vaativa A - 2/39 16.02.2009 Pohjanoteeraus - Vaativa A - 4/60 13.02.2009 DS Riding Club - Vaativa B - 5/69 11.02.2009 Zurück - Vaativa A - 3/12 16.01.2009 Etulinjan Suomenratsut - Vaativa A - 6/50 13.01.2009 Forwice - Vaativa A - 6/40 12.01.2009 Forwice - Vaativa A - 6/40 11.01.2009 Forwice - Vaativa A - 6/40 09.01.2009 Virallinen - Vaativa A - 4/80 09.01.2009 Evergrey - Vaativa B - 5/60 07.01.2009 Leya Dressagehorses - Vaativa A - 4/60 06.01.2009 Rimeyard - Vaativa B - 7/325 03.12.2008 - Koulukilpailukeskus - Vaativa A - 10/100 01.12.2008 - Koulukilpailukeskus - Vaativa B - 1/100 09.11.2008 - Avuton - Helppo B - 3/169 21.10.2008 - Epsygel - Helppo B - 7/80 16.08.2008 - KK Stewart - Helppo B - 5/50 16.08.2008 - KK Stewart - Helppo C - 7/50 15.08.2008 - Herecia - Helppo A - 7/155 07.08.2008 - Karuselli - Helppo A - 1/33 06.08.2008 - Regal - Helppo C - 4/36 06.08.2008 - Mörkölä - Helppo A - 5/36 05.08.2008 - Pini Liar - Helppo B - 3/139 05.08.2008 - Royalty - Helppo A - 1/30 05.08.2008 - Soojendav - Helppo C - 4/43 03.08.2008 - Leya Dressagehorses - Helppo A - 6/50 31.07.2008 - Hiljaisuus - KN Special - 2/20 31.07.2008 - Hiljaisuus - Helppo B - 2/41 18.01.2009 Cecilie Riders - Vaativa A - 51/64 18.01.2009 Cecilie Riders - Vaativa B - 42/64 17.01.2009 Cecilie Riders - Vaativa A - 56/64 17.01.2009 Cecilie Riders - Vaativa B - 21/64 17.01.2009 FH Team - Vaativa B - 31/50 16.01.2009 Cecilie Riders - Vaativa A - 22/64 16.01.2009 Cecilie Riders - Vaativa B - 9/64 15.01.2009 Cecilie Riders - Vaativa A - 52/64 15.01.2009 Cecilie Riders - Vaativa B - 25/64 14.01.2009 Cecilie Riders - Vaativa A - 20/64 14.01.2009 Cecilie Riders - Vaativa B - 15/64 07.01.2009 Leya Dressagehorses - Vaativa B - 36/60 06.01.2009 Leya Dressagehorses - Vaativa A - 20/60 06.01.2009 Leya Dressagehorses - Vaativa B - 28/60 05.01.2009 Leya Dressagehorses - Vaativa A - 10/60 05.01.2009 Leya Dressagehorses - Vaativa B - 27/60 04.01.2009 Leya Dressagehorses - Vaativa A - 22/60 04.01.2009 Leya Dressagehorses - Vaativa B - 41/60 03.01.2009 Leya Dressagehorses - Vaativa A - 13/60 03.01.2009 Leya Dressagehorses - Vaativa B - 56/60 21.10.2008 - Epsygel - Helppo A - 81/88 25.09.2008 - Seura BelRa - Vaativa B - 12/65 25.09.2008 - Seura BelRa - Helppo A - 52/74 24.09.2008 - Seura BelRa - Vaativa B - 15/65 24.09.2008 - Seura BelRa - Helppo A - 54/74 23.09.2008 - Seura BelRa - Vaativa B - 36/65 23.09.2008 - Seura BelRa - Helppo A - 70/74 09.08.2008 - Karpalo - Helppo B - 35/113 09.08.2008 - Karpalo - Helppo C - 73/92 07.08.2008 - Karuselli - KN Special - 17/27 07.08.2008 - Mörkövaara - Helppo B - 44/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Helppo C - 19/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Helppo B - 50/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Helppo C - 34/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Helppo B - 29/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Helppo C - 43/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Helppo B - 8/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Helppo C - 46/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Helppo B - 28/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Helppo C - 27/50 06.08.2008 - Regal - Helppo A - 17/34 06.08.2008 - Regal - Helppo C - 22/36 06.08.2008 - Regal - Helppo A - 28/34 06.08.2008 - Regal - Helppo C - 33/36 06.08.2008 - Regal - Helppo A - 30/34 06.08.2008 - Regal - Helppo C - 17/36 06.08.2008 - Regal - Helppo A - 32/34 06.08.2008 - Regal - Helppo C - 35/36 06.08.2008 - Regal - Helppo A - 29/34 06.08.2008 - Mörkölä - Helppo A - 26/36 06.08.2008 - Mörkölä - Helppo B - 15/36 06.08.2008 - Mörkölä - Helppo A - 19/36 06.08.2008 - Mörkölä - Helppo B - 18/36 06.08.2008 - Mörkölä - Helppo B - 29/36 06.08.2008 - Mörkölä - Helppo A - 11/36 06.08.2008 - Mörkölä - Helppo B - 25/36 06.08.2008 - Mörkölä - Helppo A - 36/36 06.08.2008 - Mörkölä - Helppo B - 35/36 05.08.2008 - Pini Liar - Helppo A - 17/139 04.08.2008 - Helmi - Helppo B - 16/50 04.08.2008 - Helmi - Helppo C - 39/50 03.08.2008 - Leya Dressagehorses - Helppo A - 46/50 03.08.2008 - Leya Dressagehorses - Helppo B - 13/50 03.08.2008 - Leya Dressagehorses - Helppo B - 42/50 03.08.2008 - Leya Dressagehorses - Helppo A - 36/50 03.08.2008 - Leya Dressagehorses - Helppo B - 12/50 02.08.2008 - YEW - Helppo A - 6/20 01.08.2008 - Reyan - Helppo A - 9/40 01.08.2008 - Reyan - Helppo B - 13/40 01.08.2008 - Reyan - Helppo C - 38/40 ValmennuksetJadisin kouluvalmennus Pihlajassa 20.01.2009Ira oli myös hyvin rauhallisen oloinen tamma, joka selvästi tiesi koko ajan, mitä oli tekemässä. Välillä hieman haaveilevan oloinen tamma ei täysin ollut kuulolla, mutta suurimman osan ajasta se vastasi apuihin hyvin. Alun keskikäynti- ja keskiraviharjoituksissa Ira oli hieman kiireinen ja rikkoi hyvin helposti ennemmin seuraavaan askellajiin kuin lähti menemään keskikäyntiä tai ravia. Pari viimeistä suoritusta kuitenkin onnistui mainiosti, kun weelow sai tamman odottamaan. Nelikaarinen kiemuraura oli aluksi myös hieman huolimaton, sillä melko pitkässä muodossa kulkevalle tammalle käännökset tulivat liian nopeasti. Kun weelow aktivoi Iran takajalkoja vielä paremmin mukaan ja sai tamman kootumpaan muotoon, ei kaarissa enää ollut ongelmia. Kolmikaarinen kiemuraura sujui kokonaisuudessaan hienosti. Nyt Iran kanssa ei enää ollut ongelmaa siitä, että se olisi liian pitkänä. Tamma reagoi hyvin pidättäviin apuihin käyntisiirtymisissä ja nosti reippaasti laukan aina uudelle kaarelle. Hyvää työtä! femm.in kouluvalmennus Acapellassa 31.8.2008 Iralta ja weelow :lta löytyi osaamista. Ratsukko suoriutui taivutustehtävistä erinomaisesti ja ravikin oli hyvän näköistä. Laukassa kuitenkin tahti meinasi välillä levahtaa ja hevonen laukkasi pitkänä. Siinä oli työtä ja varsinkin ympyrällä laukkaaminen tuotti hienoisia ongelmia. Loppuun hevosen laukka sujui jo vähän paremmin. berian kouluvalmennus Terhakassa 25.8.2008 Ira oli rauhallinen heti kentälle saapuessaan ja käveli vierelläsi pitkin askelin. Alkukäyntien aikana se oli jo hyvin rauhallinen, mutta ehkä hieman pientä tahdikkuutta olisi voinut olla enemmän. Heti, kun otit ohjat paremmin käteen ja aloit ratsastamaan ohjaa kohti pohkeella, tamma laski päänsä rennosti alas ja kulki muutenkin rennosti. Pysähdykset sujuivat oikein pienillä avuilla, mutta Ira antoi olettaa, että pysähdys olisi ollut liian pitkä, sillä siinä ajassa se ehti jo hieman valua pitkäksi, eikä pysynyt enää oikein muodossa. Sitä täytyi pari kertaa herätellä hieman raipan kanssa, mutta vain pienin kosketuksin. Käynnissä se taas alkoi kantaa itseään. Ira alkoi kantaa itseään paremmin, mitä enemmän teitte pysähdyksiä lyhyelle matkalle. Se vain täytyi laittaa keskittymään. Ira on jo sen verran pitkälle koulutettu, että kehumiseksi näytti riittävän pelkkä sisäkäden rentouttaminen. Se on hienoa yhteistyötä, kun hevonen tietää tehneensä oikein heti, kun ratsasaja rentouttaa kätensä ja istuu aivan hiljaa selässä. Ravissa ei tarvinutkaan juuri ollenkaan harjoitella apujen keveyttä, et joutunut juuri ollenkaan edes käyttämään ulkopohjetta tai muita apuja tehdessäsi ympyröitä ja voltteja Iran kanssa. Se toimi siis hyvin painoavuilla. Laukassa sinun piti kuitenkin itse tehdä hieman enemmän töitä. Sille täytyi tehdä paljon puolipidätteitä, sillä muuten laukka vaihtui hieman tahdittomaksi. Kun ulko-ohjan tuntuma säilyi tasaisena, pohkeella antoi tarpeeksi eteenpäinvieviä apuja ja muisti myödätä tarpeen tullen, sujui laukkatyöskentelykin hyvin. danin kouluvalmennus Paraatiponeissa 9.7.2008 Oho, Irahan oli aika menopeli! Olitte selkästi valmennuksen paras ratsukko, ja weelown ratsastus oli miltei kokotunnin nättiä ja hillittyä. Itsenäisen alkuverkkanne aikana sait hevosesi hakemaan todella kivasti muotoon ja se kulki hyvin tasaisesti ja varmasti. Siirtymisissä weelow kuitenkin kiirehti. Aijai, hevosesi oli aivan hämmentynyt ensimmäisillä kerroilla, sillä yllätit sen epäreilusti. Kun muistit kertoa hevosellesi ajoissa mitä tuleman pitää, tammasi alkoi taas kullkea tosi kivasti. Laukannostoissa kävi taas vähän toisinpäin - Hevonen päätti olla ratsastajaansa nopeampi ja nosti ainakin kolme ensimmäistä kertaa väärän laukan. Weelow saisi nostaa katseensa käsistään, kyllä noin kiva hevonen siellä kuolaimessa kiinni pysyy, ja asettaa huolellisemmin nostossa. Peruuttaminen oli mukavaa katseltavaa, ja Ira oli selkeästi tehnyt hommaa joskus ennenkin! |