
virtuaalihevonen Marinol
Kuvien © HW Farm, kopiointi kielletty! LuonnekuvausMarinol on rauhallinen ja hyväluontoinen tamma. Varsoja kohtaan tamma on erittäin äidillinen ja pitää kyllä huolen jälkikasvustaan eikä päästä muuta nuorisoa kiusaamaan pienokaisiaan. Muuten tamma tulee muiden hevosten kanssa hyvin toimeen.Hoidettavana Mari on kohtuullisen helppo. Se nostaa kaviot suullisesta pyynnöstä ja seisoo rauhallisesti paikallaan vaikka karsinassa harjatessa. Huonoina päivinään se voi steppailla ja kiukutella jonkin verran, mutta koskaan se ei ole vielä menettänyt malttiaan merkittävästi. Satulointi käy käden käänteessä, mutta pintelien laittamisesta tamma ei perusta. Se myös inhoaa kylmää vettä. Vaikka tamma jo yksikseen on taitava kouluratsu, se vaatii kuitenkin osaavan ratsastajan toimiakseen täydellä teholla. Kokemattomamman hevosihmisen käsissäkin tamma kyllä kulkee, mutta tarvitsee asiansa osaavan ratsastajan saadakseen parhaat taitonsa esille. Ravi on ehdottomasti rouvan parasta antia, mutta muutkin askellajit ovat enemmän tai vähemmän puhtaita. Sukutaulu ja jälkeläiset
Rambo (tummanruunikko, 165 cm) on saavuttanut kansallisissa kouluratsastuskisoissa useita sijoituksia minkä lisäksi se on kantakirjattu kolmannelle palkinnolle. Vital (musta, 167 cm) kantakirjattiin orin eläessä kakkospalkinnolle, mutta koulusuvusta huolimatta kilpailumenestys jäi vähäiseksi. Osa jälkeläisistä silti hienoja kouluratsuja. Haleh (mustanruunikko, 167 cm) oli nuoruudessaan kovahermoinen kilpailija ja menestyi ihan mukavasti kansainvälisilläkin koulukentillä. Kelly Lane (tummanpunarautias, 168 cm) on Intermediate-tason kouluratsu, joka on nykyään jos siitoskäyttöön siirtynyt entinen kisahevonen. Sillä on monta sijoitusta kansainvälisiltäkin kentiltä. Renaissance (punarautias, 171 cm) oli lähinnä näyttelyhevonen ja kantakirjaustilaisuudessa saavutti aikoinaan I-palkinnon. Rubine (punaruunikko, 162 cm) oli koulu- ja estepainotteinen kilpatamma, jota käytettiin reilusti siitokseen pikemminkin sen kultaisen luonteen kuin kisamenestyksen takia. Sukuselvitys © cooper Jälkikasvu ja astutusinfo s. 18.03.2008 fwb-o. Gambler (i. Leopold) s. 18.08.2008 fwb-o. Tigerstone Leya (i. Top Gun) s. 14.10.2008 fwb-t. Marinja Leya (i. Top Gun) s. 15.11.2008 fwb-t. Marizol Leya (i. (PSG) Scandello) s. 09.01.2009 fwb-t. Marinea Leya (i. Dava East) KilpailutuloksetKRJ-kouluratsastus (35 sijoitusta)23.02.2009 - Acantha Farm - Vaativa A - 9/100 20.02.2009 - Zauberhof - Vaativa B - 4/43 18.02.2009 - Zauberhof - Vaativa B - 1/43 11.02.2009 - Villakuja - Vaativa B - 6/83 01.01.2009 - Shyalia Farm - Kür Helppo A - 1/39 02.11.2008 - VSPY (FWB Cup 3 ok) - Vaativa A - 2/20 02.11.2008 - VSPY (FWB Cup 2. ok) - Vaativa B - 3/25 11.08.2008 - Altencois - Vaativa B - 5/162 11.08.2008 - Altencois - Vaativa A - 5/137 07.08.2008 - Mörkövaara - Vaativa B - 2/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Vaativa B - 5/50 07.08.2008 - Viehättävä - Vaativa B - 2/35 07.08.2008 - Viehättävä - Vaativa B - 1/35 07.08.2008 - Viehättävä - Vaativa B - 2/35 07.08.2008 - Pohjatuuli - Vaativa B - 1/20 07.08.2008 - Pohjatuuli - Vaativa B - 1/20 06.08.2008 - Regal - Helppo A - 1/34 05.08.2008 - Satulinna - Vaativa B - 3/115 05.08.2008 - Royalty - Vaativa B - 5/30 03.08.2008 - Leya Dressagehorses - Vaativa B - 4/50 31.07.2008 - Hiljaisuus - Vaativa B - 6/50 31.07.2008 - Hiljaisuus - Helppo A - 6/33 01.04.2008 - Lawine - Helppo B - 4/28 07.05.2008 - Fe Yance - Vaativa A - 7/89 29.04.2008 - Mirus - Vaativa B - 9/122 12.04.2008 - Yue Fjords - Helppo A - 7/372 11.04.2008 - Vilppi - Vaativa B - 2/74 09.04.2008 - Suopursun Ratsastajat - Vaativa B - 1/23 05.04.2008 - L'amour aux Cehvaux - Helppo B - 1/523 05.04.2008 - Suopursun Ratsastajat - Vaativa A - 2/11 03.04.2008 - Nonehood - Vaativa A - 2/38 02.04.2008 - Nonehood - Vaativa B - 3/40 02.04.2008 - Evergrey - Vaativa A - 2/141 01.04.2008 - Lawine - Helppo B - 4/28 01.04.2008 - Nonehood - Vaativa B - 2/40 02.11.2008 - VSPY (FWB Cup 2. ok) - Vaativa A - 13/21 01.11.2008 - VSPY (FWB Cup 1. ok) - Vaativa A - 19/21 01.11.2008 - VSPY (FWB Cup 1. ok) - Vaativa B - 12/25 21.09.2008 - Talli Windy - Vaativa A - 73/158 15.08.2008 - Herecia - Vaativa B - 84/108 09.08.2008 - Karpalo - Vaativa B - 26/107 07.08.2008 - Mörkövaara - Vaativa A - 33/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Vaativa B - 13/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Vaativa A - 41/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Vaativa B - 49/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Vaativa A - 25/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Vaativa B - 10/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Vaativa A - 17/50 07.08.2008 - Mörkövaara - Vaativa A - 25/50 07.08.2008 - Viehättävä - Vaativa B - 19/35 07.08.2008 - Viehättävä - Vaativa B - 27/35 07.08.2008 - Viehättävä - Vaativa B - 19/35 07.08.2008 - Viehättävä - Vaativa B - 31/35 07.08.2008 - Viehättävä - Vaativa B - 11/35 07.08.2008 - Viehättävä - Vaativa B - 13/35 07.08.2008 - Viehättävä - Vaativa B - 6/35 07.08.2008 - Pohjatuuli - Vaativa B - 5/20 07.08.2008 - Pohjatuuli - Vaativa B - 13/20 07.08.2008 - Pohjatuuli - Vaativa B - 7/20 07.08.2008 - Pohjatuuli - Vaativa B - 14/20 07.08.2008 - Pohjatuuli - Vaativa B - 5/20 07.08.2008 - Pohjatuuli - Vaativa B - 6/20 07.08.2008 - Pohjatuuli - Vaativa B - 15/20 07.08.2008 - Pohjatuuli - Vaativa B - 8/20 07.08.2008 - Satulinna - Vaativa B - ? 06.08.2008 - Regal - Vaativa A - 17/29 06.08.2008 - Regal - Vaativa A - 10/29 06.08.2008 - Regal - Helppo A - 16/34 06.08.2008 - Regal - Vaativa A - 9/29 06.08.2008 - Regal - Helppo A - 23/34 06.08.2008 - Regal - Vaativa A - 15/29 06.08.2008 - Regal - Helppo A - 17/34 06.08.2008 - Regal - Vaativa A - 29/29 06.08.2008 - Regal - Helppo A - 6/34 05.08.2008 - Royalty - Vaativa A - 24/30 04.08.2008 - Satulinna - Vaativa B - 22/141 03.08.2008 - Leya Dressagehorses - Vaativa A - 49/50 03.08.2008 - Leya Dressagehorses - Vaativa B - 43/50 03.08.2008 - Leya Dressagehorses - Vaativa A - 20/50 03.08.2008 - Leya Dressagehorses - Vaativa A - 20/50 01.08.2008 - Reyan - Vaativa A - 26/40 01.08.2008 - Reyan - Vaativa B - 38/40 25.07.2008 - Prejudice - Vaativa A - 16/60 25.07.2008 - Prejudice - Vaativa B - 17/60 24.07.2008 - Prejudice - Vaativa A - 8/60 24.07.2008 - Prejudice - Vaativa B - 60/60 23.07.2008 - Prejudice - Vaativa A - 19/60 23.07.2008 - Prejudice - Vaativa B - 50/60 Valmennukset |