
virtuaalihevonen Tigerstone Leya
Kuvien © BDRS, kopiointi kielletty! LuonnekuvausTigerstone Leya, aka Tikru, on ollut minulla syntymästään asti ja olenkin saanut seurata sen kasvamista ja kehittymistä pikkuvarsasta isoksi hevoseksi. Luonteeltaan ori on aina ollut pirteä ja sillä on positiivinen elämänasenne. Se on ystävällinen niin ihmisille kuin muille eläimillekin, mutta toisten orien seurassa on tietysti aina vähän machoiltava; pojathan ovat tunnetusti poikia.Hoitotilanteessa Tikrun kanssa on aina muistettava olla valppaana, sillä orilla on paha tapa tuuppia ja töniä hoitajaansa huolimatta siitä onko se karsinassa vai sidottuna käytävällä. Se ei tapaa näykkiä tai potkia, mutta kaikenlaista pikkujäynää se joskus järjestää. Satulointi on aina sujunut ilman suurempia ongelmia, mutta kuolaimia Tikru ei millään tahtoisi suuhunsa ottaa. Sitä saa maanitella vaikka päivän tuloksetta. Paras keino on heti alkajaisiksi ottaa turpa kauniiseen käteen ja vääntää metallikappaleet väkisin hevosen suuhun. Säästyy kumpikin osapuoli ajan tuhlaamiselta. Osaava ratsu, joka toimii parhaiten samantasoisella ratsastajalla. Jos ratsastaja vaatii liikoja, Tikru hermostuu ja alkaa oikutella. Jos taas ratsastaja ei osaa kaivaa orin parasta osaamista esille, koni turhautuu siinäkin tapauksessa. Se kuitenkin kaipaa haastetta työskentelyynsä. Kouluratsastus on selkeästi Tikrun paras laji. Orilla saattaa aluksi olla ongelmia tasapainon pitämisen kanssa, mutta yleensä se suttaantuu itsekseen asiallisen alkulämmittelyn jälkeen. Esteillä Tikru ei sen sijaan ole mikään tykkiratsu, mutta hyppää vaihtelun vuoksi ihan mielellään helppoja ratoja. Sukutaulu ja jälkeläiset
Jälkikasvu ja astutusinfo s. 19.02.2009 fwb-o. Corn-Brandy Leya (e. Allison Wave) KilpailutuloksetKRJ-kouluratsastuskilpailut (23 sijoitusta)11.10.2009 Nonehood - Vaativa A - 5/50 10.10.2009 Nonehood - Vaativa A - 6/50 13.10.2009 Funkraks - Vaativa A - 5/30 10.10.2009 Funkraks - Vaativa A - 4/30 02.10.2009 Viehättävä - Vaativa A - 4/30 29.04.2009 Riihen ponitalli - Vaativa A - 2/30 29.03.2009 PT Usvajärvi - Vaativa A - 5/40 27.03.2009 Ryss It! Factory - Vaativa A - 7/100 24.03.2009 Zurück - Vaativa B - 2/45 19.03.2009 Ryss It! Factory - Vaativa B - 10/100 16.03.2009 Gräslund - Vaativa A - 3/40 15.03.2009 Ryss It! Factory - Vaativa B - 2/100 27.02.2009 D'Aum - Helppo A - 9/100 22.02.2009 Harbortown - Helppo A - 4/16 20.02.2009 Zauberhof - Helppo A - 2/45 18.02.2009 Zauberhof - Helppo A - 1/45 05.02.2009 Zurück - Helppo B - 5/37 14.01.2009 Forwice - Helppo C - 3/40 12.01.2009 Daftomor - Helppo C - 1/50 10.01.2009 Daftomor - Helppo C - 6/50 08.01.2009 Heinämäki - Helppo B - 6/50 06.01.2009 Heinämäki - Helppo B - 5/50 05.01.2009 Leya Dressagehorses - Helppo C - 7/60 18.01.2009 Cecilie Riders - Helppo B - 49/64 18.01.2009 Cecilie Riders - Helppo C - 34/64 17.01.2009 Cecilie Riders - Helppo B - 23/64 17.01.2009 Cecilie Riders - Helppo C - 52/64 16.01.2009 Cecilie Riders - Helppo B - 39/64 16.01.2009 Cecilie Riders - Helppo C - 63/64 15.01.2009 Cecilie Riders - Helppo B - 47/64 15.01.2009 Cecilie Riders - Helppo C - 60/64 14.01.2009 Cecilie Riders - Helppo B - 10/64 14.01.2009 Cecilie Riders - Helppo C - 61/64 07.01.2009 Leya Dressagehorses - Helppo B - 14/60 07.01.2009 Leya Dressagehorses - Helppo C - 51/60 06.01.2009 Leya Dressagehorses - Helppo B - 47/60 06.01.2009 Leya Dressagehorses - Helppo C - 38/60 05.01.2009 Leya Dressagehorses - Helppo B - 26/60 04.01.2009 Leya Dressagehorses - Helppo B - 59/60 04.01.2009 Leya Dressagehorses - Helppo C - 32/60 03.01.2009 Leya Dressagehorses - Helppo B - 30/60 03.01.2009 Leya Dressagehorses - Helppo C - 34/60 Valmennukset |