
|
Kasvatustoiminta» Kasvattilista» Myyntiehdot Leyassa kasvatetaan vain ja ainoastaan suomalaisia puoliverisiä. Tärkeimpänä kasvatusperiaatteistamme pitäisin ehkä hevosen suorituskykyä ja valmiutta kilparatsun uraan. Tällä en nyt tarkoita, että vanhemmilla on lähemmäs sata sijoitusta kalenterissa ja kaikenmaailman laatispalkinnot huippupisteillä. Tärkeintä on kilpailunäyttö, 10-20 sijoitusta riittää minulle käyttääkseni jotakuta hevosta jalostukseen. Tietysti pyrimme myös tuomaan uusia linjoja virtuaaliseen puoliverijalostukseen kouluratsujen muodossa. Kasvattimme myymme vain hyväksi katsomiimme koteihin. Kilpaileminen ei ole se suurin määrite, joka tekee kodista hyvän. Pitkäaikainen ja aktiivinen omistaja ajaa kaiken edelle. Tähän väliin sanon suoraan, että kasvatti lähtee helpommin mukaan ihmiselle, jonka tunnen edes jotenkuten ja tiedän juuri edellämainitun kaltaiseksi omistajaksi. Kilpaileminenkin kasvatilla olisi tietenkin suotavaa, ainakin ~10 sijoituksen verran, että saavat vanhemmat jälkeläisnäyttöjä mahdollisiin laatuarvostelukäynteihin. Tallissamme syntyneet varsat saavat nimeensä kasvattajaliitteen * Leya. Liite on rekisteröity VRL:n kasvattajanimirekisteriin, joten meidän liittellämme varustettuna et voi saada hevosia mistään muualta. Jo syntyneiden varsojen nimiin ja sukupuoliin ei enää voi vaikuttaa kuin harvoin, mutta jos varaa vielä syntymättömän varsan, pääsee nimen ja sukupuolen suhteen esittämään toiveita. Hevosemme ikääntyvät VHKR:n mukaisesti eli yksi virtuaalinen vuosi vastaa yhtä IRL-kuukautta. Tammamme kantavat 11 virtuaalikuukautta eli noin 28 päivää. Kantoaika saattaa vaihdella muutamalla päivällä molempiin suuntiin. Varsat vieroitetaan suunnilleen virtuaalisesti puolivuotiaina eli noin 15 päivän ikäisenä. Astutus, varsominen tai mammaloma eivät keskeytä hevosen kilpailemista. Tulevat astutukset: -
© Leya Dressagehorses 2008-2009
Tämä on virtuaalitalli. This is a SIM-game stable. |