
|
Päivitykset17.07.2009 - Muutamalta hevoselta puuttuu vielä uudet sivut. Kasvattilistaa päivittelin ja kourallinen kasvatteja lähti myyntiin. Kolmelle on jo löytynyt uusi kotikin + yksi tilausvarsa lähti maailmalle. Uusia tulokkaita on tulossa, kunhan entisille saadaan ensin sivut ajan tasalle.11.07.2009 - Pitkän hiljaiselon jälkeen sain viimein aikaiseksi tehdä uuden ulkoasun ja aloittaa päivittelemään sivuja. 13.02.2009 - Yksi oma kasvatti lisää talliin ja pari maailmalle. Ori Top&Bottom Leya jäi omaan talliin kasvamaan kisahevosen mittoihin. Järjestimme myös parit KRJ-kisat, joissa pari omaakin hevosta nousi kirkkaimmille sijoille. Manhattanilla on nyt KRJ:n laatuarvostelua varten maksimisijoitukset kasassa (: 31.01.2009 - Heti, kun sain viimeisenkin hevosen sivut päivitetty edelliseen ulkoasuun sopivaksi, piti alkaa vääntämään uutta. Varsoja on syntynyt muutamia ja myynnissä tällä hetkellä kaikki. 10.01.2009 - Melkein kaikilla hevosillakin on nyt päivitetyt sivut ja uusi ulkoasu alla. Monille oli taas tippunut useampiakin sijoituksia ja yhdellä jopa laatista varten maksimisijoitukset kasassa. Uusia tulokkaita onkin taas ehtinyt kertymään parin kuukauden aikana; kaksi omaa orikasvattia Gremlin Leya ja Yazzy! Leya, evm-sukuinen tamma Dominica IV, palautunut kasvatti ajalta ennen Leyaa eli Gracie Lou (joka on, btw, tuo maksimisijoitukset kerännyt hevonen) sekä kolme oman tallin tammakasvattia; Cheer-Up Leya, Marinea Leya ja Apronella Leya. 23.12.2008 - Uusi ulkoasu! Ja se on vihreä! Joulun alla! 22.12.2008 - Taas reilu kuukausi vierähtänyt edellisestä suuremmasta päivityksestä. Hevosetkin ovat olleet enemmän tai vähemmän kisatauolla. Uusia tulokkaita sen sijaan on tarttunut kuukauden aikana mukaan taas muutamia. Omia kasvatteja Gremlin Leya ja Apronella Leya sekä juuri tänään palautunut kasvatti ajalta ennen kasvattajaliitettä, Gracie Lou. Laatisvalmis tamma muuten, mielelläni otin takaisin vaikka olisinkin toivonut sen jäävän entiselle omistajalleen loppuiäkseen. 04.11.2008 - Wihii! Kaikilla hevosilla uusi ulkoasu päivitettynä sivuilleen, osan kohdalla vain ei vielä ladattu nettiin asti. Eikä mennyt kuin kuukausi siinäkään hommassa. Myös kaikkien VH-tunnukset saatettu ajan tasalle, uudet varsat rekisteröity ja kuolleet merkitty kuolleiksi myös VRL:n puolella. Yhdet KRJ-kisat anottu. Pari uutta varsaa on jäänyt omiin nurkkiin, Iris Leya ja Nelliette Leya. Myös maailmalle on lähtenyt edellisen päiväkirjamerkinnän jälkeen peräti kolme tammavarsaa. Muutamia uusia astutuksia olen sopinut, viimeisimmästä odotamme varsaa niinkin pitkän ajan päästä kuin 16. joulukuuta. Kyseinen vaavi onkin suunitelmissa jättää omaan talliin kasvamaan. Kasvateista puheenollen Marinja Leya nappasi irtoSERT:in ensimmäisistä NJ-näyttelyistään. Samaisesta tapahtumasta saman palkinnon pokkasi myös WLB Drunkard. Ja mitäpä olisi kuukausi ilman uusia hankintoja? Omien uusien kasvattien lisäksi talliin on muuttanut tammavarsa D's Almarosa, jolle uskaltauduin aivan omilla kätösilläni piirtämään "todella upean" kuvan. 18.10.2008 - Huh huh! Olipas urakka saada vaihdettua uusi ulkoasu tallin sivuille. Hevosista suurin osa porskuttaa vielä menemään vanhalla, mutta siihenkin tulee kyllä muutos tässä piakkoin. Sain myös vihdoin ja viimein kirjoitettua esittelyn tallista ja lisäsinpä tekstii pari kuvaakin. Tuuletuksen paikka. Syyskuun KRJ:n laatuarvostelutilaisuudessa meikäläisiä palkittiin kaksin kappalein kakkospalkinnolla. Ravenna SIN sai 87 pistettä ja Odessa Luned haali peräti 90 pistettä. Ravennalle on hakusessa ori viimeisen varsansa isäksi. Omistaja vain on niin pahuksen nirso, että mikään ei tunnu kelpaavan. Ainakaan tähän mennessä (; Onneksi varsoja on nyt lokakuun aikana syntynyt ja vielä tulossa niin paljon ettei ole ehtinyt kaivata pikkukavioiden kopsutusta. Omiin nurkkiin on syys- ja lokakuun varsoista tähän mennessä jäänyt kolme tammavarsaa; Arianna Leya, Cassydee Leya ja Marinja Leya. Ainakin yksi tämän kuun vauveli on vielä kotitalliin jäämässä, loput lähtevät maailmalle. Yksi oman tallin ulkopuolelta tullut uusi asukaskin on; Aweialainen orhi Ghostbuster of Aweia, joka on muuten Cassian velipuoli. Varsoilla on yhteinen emä. 28.09.2008 - Viimein sain kaikki sivut päivitettyä uuteen ulkoasuun sopiviksi ja viimeisenkin konin siirrettyä pois awardspacesta. Muutamalle hevoselle kirjoittelin luonteenkin, kun kerrankin inspasi oikein kunnolla. Myös kisakalenterien pitäisi nyt olla jokaisella kaakilla ajan tasalla. Uusia astutuksia on sovittu taas iso liuta ja varsoja alkaa seuraavan kerran putkahtelemaan maailmaan lokakuun puolessa välissä. Tällä hetkellä on yksi myytävä kasvatti; fwb-ori Deathstone Leya, josta lisätietoja toiminta-sivulla. 13.09.2008 - Kolme uutta astutusta. Marinolin sivut sain päivitettyä ja siirrettyä rikkaruoho.nettiin. Tammalle oli kertynyt kaksi uutta sijoitusta, nythän niitä on yhteensä 28 kappaletta. Eilen syntyi uusi varsa, joka menee ainakin alkajaisiksi myyntiin. Ellei kukaan huoli, varsa jää itselleni kasvamaan. 6.09.2008 - Päivitykset ovat jääneet vähemmälle viimeisen kuukauden aikana. Syynä se, että talli on muuttanut vähä vähältä omalle domainille ja nyt viimein on saatu muutto loppusuoralle. Vain muutaman hevosen sivut vielä kesken. Varsoja on syksyn aikana syntynyt jo neljä kappaletta ja viides on tulossa ensi viikolla. Yksi on tähän mennessä lähtenyt pois omasta tallista. 25.07.2008 - Kaksi uutta astutusta suunniteltuna. Ensimmäinen tapahtui jo eilen, toinen ensi maanantaina. Kaikki varsat jäävät näillä näkymin omaan talliin. Kolmet KRJ-kisat anottu. 24.07.2008 - Orla MIN:ille II-palkinto KRJ:n laatuarvostelussa. Kesän ensimmäinen kasvatti syntyi tänään. Suloinen tammavarsa Vanilla Leya näki päivänvalon varhain tänä aamuna. Ylpeä äiti on Odessa Luned, muuten KRJ-laatisvalmis tamma kyseessä. Elokuussa tulossa mahdollisesti KRJ-kisoja kunhan saisin muut päivitykset ajan tasalle. 15.07.2008 - Talliin muutti pari uutta hevosta, fwb-tammat Cassia of Aweia sekä oma kasvatti Ivory Leya. Odessa Luned astutettiin 10.7 Farewell Drabilla ja Castanjett astutettiin 12.7 Top Gunilla. Vihdoinkin sain kaikkien hevosten sivuille päivitettyä uuden ulkoasun sekäs siirrettyä kaikki freewebsistä tänne. 9.07.2008 - Ulkoasu ja teksti valmiina, hevosten sivut siirtämättä freewebsistä. 4.07.2008 - Leya Dressagehorses on syntynyt.
© Leya Dressagehorses 2008-2009
Tämä on virtuaalitalli. This is a SIM-game stable. |