Tallin esittely

Nykyinen päätalli on rakennettu vuonna 2007. Laudoitettu rakennus on maalattu ulkoa keltaisella, ikkunan- ja ovenpielet valkoisella. Päätallissa on 40 puolikalteroitua karsinaa, joiden kuivikkeena käytämme purua. Jokaisen karsinan ovessa on ulkopuolella kaksi koukkua ponin tavaroita, esim. riimua, varten. Tavallisten karsinoiden lisäksi tallissa on kaksi pesukarsinaa ja kaksi erillistä välikköä siivousvarusteille esim. kottikärryille ja talikoille. Rehuhuone sijaitsee toimiston vieressä, lähellä pääovea. Varustehuone on rehuvarastoa vastapäätä. Vanhempi tallirakennus on entinen 12-paikkainen päätalli, jonka karsinoita on laajennettu sen verran, että määrä kutistui kymmeneen. Nykyään rakennus on kasvatustallikäytössä ja karsinat on mitoitettu varsomiseen sopiviksi. Varsat emineen asuvat tallissa vieroitukseen asti.


Laitumia tilan mailla on kaksi kappaletta; orilaidun ja tamma- ja ruunalaidun. Suuret laitumet ovat käytössä vain kesäisin, mutta tarhoja ympärivuotiseen käyttöön meiltä löytyy 30 kappaletta. Tammat tarhataan yleensä 2-4 ryhmissä, orit pääasiassa yksin. Lähimmät tarhat ovat tallin takana, mutta lisää tarhoja löytyy hieman kauempana tallipihasta.


Omia ratsastuskenttiä löytyy kaksi. Suurempi pääkenttä on mitoiltaan 30 x 60 metriä ja välittömästi sen vieressä pienempi 20 x 40 metriä mitoiltaan oleva kenttä, jota käytetään kilpailuissa lämmittelyalueena. Estetarpeisto löytyy maneesin varastosta. Maneesimme on mitoiltaan 20 x 40 metriä ja on talvisin lämmitetty. Ratsastusmahdollisuuksia kartoittaessa ei tietenkään pidä unohtaa hienoja ja monipuolisia maastoreittejä, joita löytyy kaikentasoisille ratsukoille.

Ulkoasu & tekstit © weelow, tausta © Squidfingers.
Kuvien tekijänoikeudet pitämällä hiirtä kuvan päällä.
Yhteydenotto: sähköposti & vieraskirja
Tämä on virtuaalitalli. This is a sim game stable.