Brennan NH
Kuvien © Lari Harrison - Thanks! LuonnekuvausBrennan, aka Bella, on hieno tamma, joka osaa tarpeen tullen käyttää päätään muuhunkin kuin tuuppimiseen. Se on fiksu ja järkevä poni, joka osaa arvioida tilanteen ja ottaa mahdollisen hyödyn irti esimerkiksi tarhaillessa muiden riehuessa se ottaa lunkisti ja jaksaa paremmin työskennellä treenikaudella. Taluttaessa tamma kävelee korein ja korkein askelin, mutta pysyttelee nätisti siinä vierellä.Hoidettavana Bella on yleensä melko helppo, eikä se paljoa osoita mieltään edes hampaita raspatessa tai kengitettäessä. Harjatessakin tamma seisoo tavallisesti aloillaan ja täysin hievahtamatta, mitä nyt saattaa joskus nojata liikaakin harjaa vasten. Koivet nousevat ilman suurempaa tappelua ja varusteiden laittokin on aina sujunut varsin jouhevasti tämän tamman kanssa. Ratsuna Bella on herkkä ja helposti syttyvä. Se pitää työnteosta ja on aina valmis uusiin haasteisiin. Parhaat puolet tammasta paljastuvat esteradalla. Sillä on omalaatuinen hyppytyyli, jossa jalat hipovat puomia, mutta eivät lopulta kuitenkaan kolahda ja pudota. Bellan askeleet ovat lennokkaat, mutta pehmetä ja niihin on helppo mukautua. Tämän vuoksi tamman kanssa voi näppärästi työskennellä tehokkaasti myös pelkällä istunnalla. Suustaan neiti on hieman kova joten tavalliset nivelkuolaimet eivät yleensä riitä, jos jotain tahtoo saada aikaiseksi. Kouluradallakin Bella on mukiinmenevä ratsu. Se jaksaa paahtaa samoja kuvioita tunnista toiseen, mutta ei innostu antamaan kaikkea itsestään. Se tekee mitä pyydetään, mutta siihen se jää. Sukutaulu
JälkeläisetTarjolla puhtaaseen ratsuponijalostukseen. Yhteydenotot sähköpostitse.* 24.02.2009 rp-t. Brienna NH, i. Breakupper NH * 28.03.2009 rp-o. Sixty Seconds NH, i. Sixht Sense kel KilpailukalenteriERJ-esteratsastuskilpailut (16 sijoitusta)11.10.2009 Nonehood - 100cm - 7/50 31.03.2009 - YT Jinn - 100 cm - 1/40 27.03.2009 - Eillyn - 100 cm - 4/40 24.03.2009 - Aworei - 100 cm - 2/30 18.03.2009 - Aworei - 100 cm - 2/30 16.03.2009 - Aworei - 100 cm - 1/30 14.02.2009 - Headway - 100 cm - 6/50 12.02.2009 - Nonehood - 90 cm - 2/40 11.02.2009 - Zurück - 100 cm - 3/13 11.02.2009 - Zurück - 90 cm - 1/21 20.01.2009 - Nonehood - 100 cm - 6/39 14.01.2009 - Forwice - 90 cm - 6/40 13.01.2009 - Forwice - 90 cm - 1/40 09.01.2009 - Wequire Quiamo - 70-80 cm - 5/80 07.01.2009 - Wequire Quiamo - 70-80 cm - 5/80 04.01.2009 - Krofnock Ranch - 100 cm - 3/58 20.01.2009 - Nonehood - 90 cm - 20/43 22.09.2008 - Zurück - 100 cm - 28/40 25.08.2008 - Regal - 80 cm - 13/53 25.08.2008 - Regal - 60 cm - 45/48 25.08.2008 - Regal - 80 cm - 23/53 25.08.2008 - Regal - 60 cm - 35/48 25.08.2008 - Regal - 80 cm - 30/53 25.08.2008 - Regal - 60 cm - 30/48 ValmennuksetEipä ole. | ||||||||||||||||
|
© 2006-2009 Nonehood, kuvien tekijänoikeudet pitämällä hiirtä kuvan päällä Tämä on virtuaalihevonen - This is a SIM-game horse |