|
NONEHOOD » etusivulle » asukkaat » kasvatus » kilpailut » muuta |
Tallin esittely - Tekijänoikeudet - LinkkilistaTallin esittelyNykyinen päätalli on rakennettu vuonna 2007. Laudoitettu rakennus on maalattu ulkoa keltaisella, ikkunan- ja ovenpielet valkoisella. Päätallissa on 40 puolikalteroitua karsinaa, joiden kuivikkeena käytämme purua. Jokaisen karsinan ovessa on ulkopuolella kaksi koukkua ponin tavaroita, esim. riimua, varten. Tavallisten karsinoiden lisäksi tallissa on kaksi pesukarsinaa ja kaksi erillistä välikköä siivousvarusteille esim. kottikärryille ja talikoille. Rehuhuone sijaitsee toimiston vieressä, lähellä pääovea. Varustehuone on rehuvarastoa vastapäätä. Vanhempi tallirakennus on entinen 12-paikkainen päätalli, jonka karsinoita on laajennettu sen verran, että määrä kutistui kymmeneen. Nykyään rakennus on kasvatustallikäytössä ja karsinat on mitoitettu varsomiseen sopiviksi. Varsat emineen asuvat tallissa vieroitukseen asti.
![]() Laitumia tilan mailla on kaksi kappaletta; orilaidun ja tamma- ja ruunalaidun. Suuret laitumet ovat käytössä vain kesäisin, mutta tarhoja ympärivuotiseen käyttöön meiltä löytyy 30 kappaletta. Tammat tarhataan yleensä 2-4 ryhmissä, orit pääasiassa yksin. Lähimmät tarhat ovat tallin takana, mutta lisää tarhoja löytyy hieman kauempana tallipihasta.
![]() Omia ratsastuskenttiä löytyy kaksi. Suurempi pääkenttä on mitoiltaan 30 x 60 metriä ja välittömästi sen vieressä pienempi 20 x 40 metriä mitoiltaan oleva kenttä, jota käytetään kilpailuissa lämmittelyalueena. Estetarpeisto löytyy maneesin varastosta. Maneesimme on mitoiltaan 20 x 40 metriä ja on talvisin lämmitetty. Ratsastusmahdollisuuksia kartoittaessa ei tietenkään pidä unohtaa hienoja ja monipuolisia maastoreittejä, joita löytyy kaikentasoisille ratsukoille. ![]() TekijänoikeudetKaikkea materiaalia tällä sivustolla suojaa tekijänoikeuslaki, joka kieltää luvattoman kopioimisen niin tekstien kuin kuvienkin osalta. Ethän siis kopioi mitään ellei siihen ole erikseen lupaa myönnetty esim. luonnekuvausten kohdalla?Kaikki tekstit ovat © weelow, ellei niiden kirjoittajaa ole erikseen mainittu. Ulkoasu on samaten omaa käsialaani. Sen väsäämiseen olen nähnyt paljon aikaa ja vaivaa joten olisi ihan mukavaa ettei kukaan rupea sitä kopioimaan. Hevosten kuvien tekijänoikeudet on mainittu niiden sivuilla. Muiden sivuilta löytyvien kuvien tekijänoikeudet näet vetämällä hiiren osoittiminen kuvan päälle ja pitämällä sitä hetken paikoillaan. LinkkilistaOlen kerännyt tähän listan mielestäni käymisen arvoisista new foresteja ja/tai ratsuponeja kasvattavista talleista. Jos mielit mukaan linkkilistalle, lähettele sähköpostia.Jensey Ponies, nf Kelmin ponitalli, rp La Coco Ponies, nf Notevole, rp Reeyah Ponies, rp Shreed, rp Silfran, nf & rp Stall Aisha, rp Sound, nf Sunday's, nf Stud Caruso, nf & rp Stud Monument, nf & rp Team AK, nf Virtuaalitalli Nerian, nf Voltti, rp Wequire Quiamo, nf & rp Wimbledon, nf |
|
© 2006-2009 Nonehood, kuvien tekijänoikeudet pitämällä hiirtä kuvan päällä Tämä on virtuaalitalli - This is a SIM-game stable |