ETUSIVULLE

New Forest
Rotumääritelmä
Nykytilanne

Jalostus
Kasvattajat
Orilista
Kantaponit

Toiminta
Kilpailukalenteri
Valmennukset
Laatuarvostelu

Yhteydet
e-mail
foorumi

Tervetuloa!

Virtuaalinen new forest yhdistys, eli VNFY, on perustettu keräämään kasvattajia ja rodusta kiinnostuneita yhteen sekä lisäämään rodun kiinnostusta. Yhdistyksen tavoitteena on tarjota jäsenilleen monipuolista toimintaa mahdollisimman aktiivisesti sekä innostaa yhä uusia ihmisiä rodun pariin - ehkä jopa kasvattajiksi asti? Yhdistyksen jäseneksi pääsee niin tallin omistaja kuin yksityinen kasvattajakin. Ehtona on kuitenkin vähintään viisi syntynyttä nf-kasvattia.

Tällä hetkellä yhdistyksen toimintaan kuuluvat päasiassa erilaisten tapahtumien järjestäminen, kasvattajien (niin tallien kuin yksityishenkilöiden) listaaminen sekä orilistan ylläpito tammanomistajien ja kasvattajien käytettäväksi. Tapahtumilla tarkoitetaan enimmäkseen erilaisia kisoja ja valmennuksia, mutta suunnitteilla ovat myös laatuarvostelu ja kasvattajapäivät, jotka yritetään saada toimintaan niin pian kuin suinkin mahdollista.

VNFY on herätetty henkiin viimeisimmän kerran joulukuussa 2008, weelow'n aloitteesta. Sitä ennen yhdistystä on pyörittänyt monta eri henkilöä, joista muutamia mainitakseni Cappucino, Fonder, Suvi, Minna M, Heini H ja Eevuska. Tällä kertaa olisi tarkoitus saada yrityksen toiminta vähitellen kunnolla pyörimään ja kestämään pidemmän aikaa.

Kevätterkuin,
VNFY:n ylläpito

Päivitetty 18.09.2009

© VNFY 2008-2009. Kiitos otsikon kuvista Hippola/Emilia Fager & Katja K.